NÄIN MUURARISTA TULI VALMISTAJA

SoRoTo:n® tarina alkaa vuonna 1983, kun muurari Benny Andersen päätti rakentaa sekoittimen, jota hän kollegoineen tarvitsi. Sellaisen, joka sopisi sisälaatoitukseen, lattiatöihin, betoniremonttiin ja tavalliseen muuraukseen. 

Sekoittimen piti olla kätevä; helppo kuljettaa portaissa ja ovien läpi. Sen piti myös pystyä hyödyntämään tavallisen kotitalouden sähkövirtatuloa.

Siihen aikaan olemassa olleet tasosekoittimet olivat kaikki suuria, vaikeasti käsiteltäviä ja kävivät kolmivaihevirralla - ja sekoittamisen laatukin jätti paljon toivomisen varaa.

 

 

  

ENSIMMÄISESTÄ SEKOITTIMESTA TULI HITTITUOTE

Saavuttaakseen haluamansa tuloksen, Benny Andersenin oli jätettävä sikseen kaikki aiemmat sekoitinrakenteet; siitä huolimatta hän esitteli uuden, uraauurtavan konemallinsa vain muutaman vuoden intensiivisen työn jälkeen.

Se oli 40 litran kapasiteetin tasosekoitin, joka sopi silloisen vakiopussin sisällölle.

Se oli niin pieni, että sen pystyi kuljettamaan yksin neljänteen kerrokseen - ja se otti virtansa tavallisesta seinäpistorasiasta.

Avainasemassa olivat kuitenkin Bennyn rakentamat ja patentoimat sekoitusvarret. Ne varmistivat täydellisen sekoituksen, ja ne voitiin asentaa ja irrottaa ilman työkaluja.

Muiden ammattilaisten vastaanotto ylitti odotukset: sekoittimesta tuli hittituote.

Mutta tanskalaiset työläiset olivat kiireisiä ja pian he jo kaipasivat suurempia koneita - ja ovat myös kaivanneet entisestään vuosien varrella.

Nykyään SoRoTo® valmistaa ja myy 40, 80, 100, 120, 200 ja 300 litran tasosekoittimia - saatavilla on myös 65 litran kevytversio. Myymme myös hihnakuljettimia ja monenlaisia muitakin rakennustyökoneita sekä Tanskassa että muualla maailmassa.

 

SO-RO-TO. TIE PAIKALLISESTA PERHEYRITYKSESTÄ MAAILMANLAAJUISEEN YHTEISTYÖHÖN

Nimi "SoRoTo" on Benny Andersenin kolmen pojan, Sonnyn, Ronnyn ja Tommyn, nimien lyhennelmä. Se oli itsestäänselvä valinta, ja se onkin helppo lausua millä tahansa kielellä.

Nämä kolme poikaa ovat kaikki olleet mukana yhtiössä monien vuosien ajan. Tommy Andersenilla on tekninen ja mekaaninen koulutus, ja sekä Sonny että Ronny ovat muurareita.

Yli 30 vuoden kokemus yhtiössämme sekä rakennusalan käytännön tuntemus muodostavat vankan perustan, jolle uusi toimitusjohtajamme Hans Terney Rasmussen jatkaa rakentamista.

Yrityksemme kasvaa jatkuvasti; SoRoTo:n koneiden myynti on nyt levinnyt ympäri maailmaa, mikä on merkinnyt tarvetta muutokseen.

Aloitimme siirtämällä koko yrityksen uuteen toimipisteeseen Glostrupiin, lähelle Kööpenhaminaa. Tämä tarkoittaa, että kaikki osastomme ovat nyt yhden katon alla ja jokapäiväinen elämämme kulkee samassa tahdissa.

Uudet toimitilamme tarjoavat tilaa kokouksille ja tuotteiden esittelemiselle näyttelyhuoneessamme.

 

 

ANDERSENIN PERHE

Vasemmalta: RONNY, TOMMY, SONNY JA (edessä) BENNY ANDERSEN